Hautajaiskukat

Jäähyväisten hetkellä hautajaiskukat osoittavat kunnioitusta elettyä elämää kohtaan.

Löydät meiltä hautajaisiin herkät ja persoonalliset kukkalaitteet, arkkulaitteet ja kukkakimput.

Kukat hautajaisiin

Kukat ovat tärkeä osa hautajaisia. Ne tuovat lohtua, kertovat tunteista ja luovat tilaisuuteen arvokasta kauneutta. Kukilla voidaan ilmentää hyvinkin yksityiskohtaisesti vainajan persoonaa sekä omaisten toiveita ja näin tehdä hautajaisista aidosti omannäköiset.

Meidät on tunnettu pitkään nimellä Ainanlinnan Kukka. Suunnittelemme hautajaiskukat yksilöllisesti ja kuunnellen tarkasti toiveitasi. Vainajan lempikukat, -värit tai muut merkitykselliset yksityiskohdat näkyvät arkun koristeissa, alttarilla ja muistotilaisuuden kukka-asetelmissa. Olemme erikoistuneet tuomaan hautajaiskukkiin yksilöllisiä yksityiskohtia, jotka kuvastavat vainajaa ja hänelle tärkeitä asioita.

Saat kauttamme kaikki hautajaisiin tarvittavat kukkalaitteet: arkkulaitteet, surulaitteet, muistokimput sekä kukat pöytäsomistuksiin. Kauttamme järjestyvät myös yksittäiset kukat siunaukseen, mahdolliset maljakot ja muistotilaisuuden kukkakoristelut. Toimitamme kaikki tarvittaessa tilaisuuksiin.

Näsinlinnankadulla sijaitsevan kukkakauppamme ammattitaitoiset floristit huolehtivat siitä, että kukat ovat kauniita, kestäviä ja tilaisuuteen sopivia, juuri niin kuin toivot. Voit valita kukat Memoria-palvelussa, soittamalla tai käymällä liikkeessämme.

Kukkalaitteet

Arkunkoriste 1 thumbnail

Arkunkoriste 1

Kuvan malli 280 €, alkaen 200 €

Kimppu 1 thumbnail

Kimppu 1

Kuvan mukainen 80 €

Kukkalaite 1 thumbnail

Kukkalaite 1

Kuvan mukainen 135 €

Kimppu 2 thumbnail

Kimppu 2

Kuvan mukainen 80 €

Kukkalaite 2 thumbnail

Kukkalaite 2

Kuvan mukainen 150 €

Kimppu 3 thumbnail

Kimppu 3

Kuvan mukainen 80 €

Kukkalaite 3 thumbnail

Kukkalaite 3

Kuvan mukainen 180 €

Arkunkoriste 2 thumbnail

Arkunkoriste 2

Kuvan malli 240 €, alkaen 150 €

Kimppu 4 thumbnail

Kimppu 4

Kuvan mukainen 100 €

Kukkalaite 4 thumbnail

Kukkalaite 4

Kuvan mukainen 160 €

Arkunkoriste 3 thumbnail

Arkunkoriste 3

Kuvan malli 200 €, alkaen 150 €

Kimppu 5 thumbnail

Kimppu 5

Kuvan mukainen 85 €

Kukkalaite 5 thumbnail

Kukkalaite 5

Kuvan mukainen 140 €

Arkunkoriste 4 thumbnail

Arkunkoriste 4

Kuva malli 200 €, alkaen 150 €

Kimppu 6 thumbnail

Kimppu 6

Kuvan mukainen 150 €

Kukkalaite 6 thumbnail

Kukkalaite 6

Kuvan mukainen 110 €

Arkunkoriste 5 thumbnail

Arkunkoriste 5

Kuvan malli 140 €, alkaen 120 €

Kimppu 7 thumbnail

Kimppu 7

Kuvan mukainen 140 €

Kukkalaite 7 thumbnail

Kukkalaite 7

Kuvan mukainen 150 €

Arkunkoriste 6 thumbnail

Arkunkoriste 6

Kuvan malli 170 €, alkaen 140 €

Kimppu 8 thumbnail

Kimppu 8

Kuvan mukainen 100 €

Kukkalaite 8 thumbnail

Kukkalaite 8

Kuvan mukainen 110 €

Arkunkoriste 7 thumbnail

Arkunkoriste 7

Kuvan malli 180 €, alkaen 140 €

Kimppu 9 thumbnail

Kimppu 9

Kuvan mukainen 85 €

Kukkalaite 9 thumbnail

Kukkalaite 9

Kuvan mukainen 135 €

Uurnakoriste 8 thumbnail

Uurnakoriste 8

Kuvan mukainen 140 €, alkaen 80 €

Kimppu 10 thumbnail

Kimppu 10

Kuvan mukainen 150 €

Kukkalaite 10 thumbnail

Kukkalaite 10

Kuvan mukainen 100 €

Arkunkoriste 9 thumbnail

Arkunkoriste 9

Kuvan malli 140 €, alkaen 120 €

Kimppu 11 thumbnail

Kimppu 11

Kuvan mukainen 150 €

Kukkalaite 11 thumbnail

Kukkalaite 11

Kuvan mukainen 130 €

Arkunkoriste 10 thumbnail

Arkunkoriste 10

Kuvan malli 200 €, alkaen 160 €

Sydän 12 thumbnail

Sydän 12

Kuvan mukainen 35 cm 240 € alkaen 200 €

Kimppu 12 thumbnail

Kimppu 12

Kuvan mukainen 90 €

Arkunkoriste 11 thumbnail

Arkunkoriste 11

Kuvan malli 185 €, alkaen 140 €

Kukkalaite 13 thumbnail

Kukkalaite 13

Kuvan mukainen 115 €

Kimppu 13 thumbnail

Kimppu 13

Kuvan mukainen 100 €

Arkunkoriste 12 thumbnail

Arkunkoriste 12

Kuvan malli 230 €, alkaen 150 €

Sydän 14 thumbnail

Sydän 14

Kuvan mukainen 38 cm 250 € alkaen 200 €

Kimppu 14 thumbnail

Kimppu 14

Kuvan mukainen 115 €

Arkunkoriste 13 thumbnail

Arkunkoriste 13

Kuvan malli 180 €, alkaen 140 €

Kukkia elämän kaikkiin hetkiin

Kukat ilahduttavat, koskettavat ja tekevät tilaisuuksista ikimuistoisia. Kukkakauppamme taitavat floristit toteuttavat yksilöllisiä sidontatöitä niin arkeen kuin juhlaan: merkkipäivistä häihin, valmistujaisista yritystilaisuuksiin.

Valikoimastamme löydät kauniit kukkakimput, juhlakoristelut, viherkasvit sekä yritysten toiveisiin räätälöidyt kukkapalvelut. Saat meiltä myös persoonalliset onnittelukimput, kestävät toimistokukat ja juhlien tunnelmaa nostattavat asetelmat.

Tervetuloa inspiroitumaan kauden kukista liikkeessämme Näsinlinnankadulla Tampereen keskustassa. Autamme mielellämme suunnittelemaan juuri tilaisuuteesi sopivan kokonaisuuden, olipa kyseessä suuri juhla tai pieni ilahduttava ele.

Memoria logo

Perheiltä perheille. Perinteisesti.

Suunnittele itse hautajaiset Memoria-sovelluksella.

Suunnittele
hautajaiset

Suunnittele hautajaiset itse Memoria-sovelluksella

1.

Aloita hautajaisten suunnittelu palvelussa. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman järjestelyistä.

2.

Otamme sinuun yhteyttä ja käymme suunnitelman läpi kanssasi. Saat täsmennetyn laskelman toivomastasi kokonaisuudesta.

3.

Vahvistettuasi tilauksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä haluamallasi tavalla.

Aloita suunnittelu